PC gamer voi pelata itsensä ja muiden iloksi

PC-pelaaminen on konsolien markkinoille tulosta huolimatta pitänyt pintansa suosittuna ajanvietemuotona. Vaikka moni pelaakin mielellään esim Playstationilla tai Xboxilla, on PC-pelaamisessa kuitenkin sellaisia puolia, joita ei konsolipelaamisessa ole. Tästä syystä moni valitsee pelaamiseensa ensisijaisesti tietokoneen. Kuka tahansa PC gamer voi nykypäivänä viedä pelaamisen jopa tienaamisen puolelle. Toista oli ennen, jolloin peli asennettiin koneelle ja sitä pelattiin joko yksin, perheen kanssa tai […]

Näin valitset oikeanlaiset pelikuulokkeet

Pelaaminen voi olla kaikinpuolin antoisampaa pelikuulokkeilla. Kuulokkeiden avulla kuulet peliäänet entistä tarkemmin. Toki pelejä voi pelata ilman kuulokkeitakin, mutta tällöin pelin kannattaa olla sellainen, jonka äänet eivät ole niin tärkeässä osassa tai ympäristösi on hiljainen. Moni pelaaja juttelee pelatessaan muiden kanssa. Kuulokkeet sopivat tähän käyttöön hyvin, jotta ulkopuoliset eivät kuulisi pelin tai keskustelun ääniä. Kun käytössä on laadukkaat kuulokkeet, on […]