
Kuinka Internetin kehitys on vaikuttanut pelaamiseen

Leikki on lasten työtä. Kasvaessaan lapsi lakkaa vähitellen leikkimästä, vaikka tietynlainen leikkimielisyys ja kilpailuhenkisyys säilyvätkin. Jotkut pysyvät leikkimielisinä koko elämänsä ajan. Erityisen kilpailuhenkisistä voi tulla esimerkiksi urheilijoita. Pelihenkiset voivat toteuttaa itseään pelaamalla esimerkiksi pallopelejä. Tänä päivänä pelaaminen voi tapahtua myös verkossa – joko tietokonetta tai muita ihmispelaajia vastaan.
Nettipelejä on ollut jo muutaman vuosikymmenen ajan
1900-luvun loppupuolella suomalaisillekin kuluttajille tarjoutui mahdollisuus pelata nettipelejä. Pelit olivat alkuun varsin alkeellisia ja huonolaatuisia, mutta Internet on kehittynyt hurjasti – samoin Internetissä pelattavat taistelu-, strategia-, raha- ynnä muut pelit.
Mitäpä netissä ei voisi nykyään tehdä – sillä hoituu niin työnhaku kuin työntekokin. Netissä maksetaan laskut ja siellä etsitään uutta puolisoa. Jopa asuntokaupat voi hoitaa kokonaan virtuaalisesti. Yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviinkin hoidetaan sosiaalisen median avulla. Netti täyttää myös vapaa-aikamme, saahan sen kautta nähtäväkseen ja luettavakseen rajattoman määrän sisältöä.
Tällaista tuskin osattiin kuvitella Internetin alkuaikoina, sillä se kehitettiin lähinnä sotilaskäyttöön 1900-luvun puolivälissä. Jo 1960-luvulla ilmestyi ensimmäinen tietokonepeli, mutta laajamittainen nettipelaaminen alkoi vasta paljon myöhemmin. Muutaman vuosikymmenen kuluessa Internetiä alettiin käyttää myös yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja erilaisissa yrityksissä.
1980-luvulla myös yksityishenkilöt pääsivät käyttämään sähköpostia, tiedonsiirtopalveluita, uutisryhmiä, keskustelukanavia ja nettipelejä. Henkilökohtaisiin tietokoneisiin oli varaa yhä useammalla. Ensimmäiset pelaamiseen sopivat mikrotietokoneet oli julkaistu 1970-luvun lopussa.
Suomi liittyi globaaliin internetverkkoon vuonna 1988.
1990-luvulla netin käyttäminen yleistyi isoin harppauksin. Vuosikymmenen lopussa syntyivät myös ensimmäiset nettikasinot. 2000-luvun mullistuksia olivat sosiaalisen median palvelut ja älypuhelimet.
2010-luku muistetaan pikaviestipalveluiden ja sähköinen asioinnin lisääntymisestä. Verkkokaupoista ja suoratoistopalveluista tuli arkipäivää.
Aika näyttää, mitä kaikkea 2020-luku tuo tullessaan. Virtuaalisten valuuttojen käyttäminen yleistyy varmasti. Niillä voi jo nyt tehdä ostoksia verkkokaupoissa, ja monet nettikasinot hyväksyvät ne maksuvälineenä.

Monien netin taistelu- ja strategiapelien pelaamista kutsutaan nykyään e-urheiluksi. Turnauksissa on valtavasti yleisöä, ja niitä seurataan kansainvälisesti netin avulla. Kuuluimmista pelaajista on tullut ihailtuja – ja rikkaita. Kuka tietää, vaikka e-urheilusta tulisi vielä olympialajikin!
Rahapelien pelaaminen netissä ei ole e-urheilua. Rahapelit ovat joillekin ammatti, toisille harrastus. Joillekin ne aiheuttavat riippuvuutta. Seuraavaksi pureudumme syvemmälle netin rahapelien maailmaan.
Netissä pelattavat rahapelit koukuttavat
Nettikasinobuumi ei ota laantuakseen. Nettikasinoista tulee koko ajan nopeampia, parempia ja koukuttavampia. Casino bonus on uudelle pelaajalle tarjottava peliraha tai ilmaiskierrospaketti. Nettikasino voi luvata uudelle pelaajalle jopa yli tuhannen euron bonusta, jos tämä tallettaa tarpeeksi rahaa pelitililleen. Rahat pitää pelata tarpeeksi monta kertaa, joten ne voi myös hävitä viimeiseen euroon asti – siksi nettikasinoita tai kasinobonuksia ei voi pitää automaattisena väylänä rikkauksiin.
Kasinobonuksella voidaan tarkoittaa myös vanhalle pelaajalle maksettavia säännöllisiä bonuksia. Jotkin nettikasinot tarjoavat cashback-bonuksia, eli ne palauttavat osan pelaajan häviämistä rahoista tälle takaisin.
Bonukset on suunniteltu pelaajien houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi. Jos nettikasino ei onnistu herättämään kiinnostusta, sen taru on lyhyt. Parhaassa tapauksessa nettikasino saa uskollisen pelaajan, joka syytää sen peleihin aina vain lisää rahaa. Nettikasinoilla voi pelata luottokortilla, joten vaarana on ylivelkaantuminen. Jotkut pelaajat ottavat myös pikavippejä rahapelejä varten.
Rahapeliriippuvuus on vakava ongelma, mutta netin kasinopelejä voi pelata myös vastuullisella tavalla. Vastuullinen pelaaja muistaa, että on todennäköisempää hävitä kuin voittaa, joten hän pelaa vain niillä rahoilla, mitkä hänellä on varaa hävitä. Vastuullinen pelaaminen ei kiilaa oman terveyden, perhesuhteiden tai esimerkiksi työssä käymisen edelle.
Myös taistelu- ja strategiapelit voivat koukuttaa. Laadukkaat pelit houkuttelevat pariinsa yhä uudelleen. Rahapelien pelaaminen on usein yksilölaji, mutta taistelu- ja strategiapeleissä voidaan pelata tiiminä. Tiimi voi hioutua yhteen todella vahvasti, joten tietokonepeleissä on yhteisöllinenkin ulottuvuus.
Taistelu- ja strategiapelien avulla voi oppia uusia kieliä, vuorovaikutustaitoja, loogista ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja. Lasten ja nuorten pelaamiseen (rahapelit pois lukien) ei siis kannata suhtautua automaattisen kielteisesti.
Monet rahapelit ovat puhtaita onnenpelejä. Niiden anti on usein puhtaasti viihteellinen. Pokeri ja muut taitopelit tarjoavat mahdollisuuden myös henkilökohtaiseen kehittymiseen. Niiden myötä voi oppia matemaattisia taitoja, itsehillintää sekä päättelykykyä.
Nettipelaamisella on monet kasvot, joita ei välttämättä osattu ajatella silloin, kun pelikehitys ja ensimmäiset tietokoneella pelattavat ristinollapelit olivat lapsenkengissään.